perjantai 5. huhtikuuta 2013

Trikoopipo ja hyvää mieltä

Matot on kudottu ja monta muuta sisustusprojektia on kesken. Toivon, että saisin ne piakkoin valmiiksi jotta ne olisivat hoidettu kun saan matot kotiini, ovat arvioinnissa tällä hetkellä. Pääsiäisenä oli tarkoitus tehdä paljonkin asioita, mutta elämäni flunssa kaatoi viikoksi sohvalle eikä neulontaa jaksanut edes ajatella. 

Tänä keväänä olen opiskelujeni puolesta myös parissa  mielenkiintoisessa projektissa mukana. Ensimmäiseksi: Olen ainedidaktisessa proseminaarissa työskennellyt ryhmässä, jossa teimme ohjeen kääntöpipoon ja ruusuille. Ne ovat molemmat valmistettu trikoosta. Materiaalina olemme käyttäneet siis vanhoja trikoopaitoja, joita itsellä ainakin löytyy pilvin pimein. Tarkoituksena olisi ladata sivulle lisää erilaisia koristeluideoita sekä ruusujen käyttömahdollisuuksia tässä lähiaikoina, materiaalina edelleen trikoo. Käykää kurkkimassa täältä

This spring I have been in a couple of projects and in one of them I made with my class mates a sewing pattern for a (doublesided) tricot hat and a rose. Unfortunately it's in Finnish but there's still pictures. If you got interested you find the pattern in here. Below you can see the hat with roses.

Tässä esimakua piposta:



Toinen kevään projekti. Tulevana maanantaina 8.4. järjestämme käsityön hyvän mielen osoituksen (eli flash mobin) Helsingin rautatieasemalla klo 16. Projektin tilaajana on Taito Group ja olemme ideoineet tapahtumaa soveltavan harjoittelun kurssilaisten kanssa. Aiomme siis kello 16 esittää performanssin ja toivomme paikalle myös muita käsityöihmisiä tekemään jotain työtään muutaman minuutin ajaksi. Pidemmäksikin aikaa saa jäädä. Tervetuloa siis kaikki osallistumaan ja kaverin saa tuoda myös :) Lisätietoa tapahtumasta täällä ja Facebookissa

Ei kommentteja: