lauantai 13. syyskuuta 2014

Neulesirkus




Täällä on varsinainen neuletehtailu käynnissä. Tulee mallitilkkua, nurjaa, oikeaa, joustinta, raitaa, säärystintä, pipoa, tuubihuivia, lapasta, sukkaa jne. Ai miksi? Koska suoritan viimeistä harjoittelupätkääni ja sattumalta sain aiheekseni opettaa seitsämäsluokkalaisille neulontaa. Nythän tämä täti vasta hurahtikin! Koska eihän ne lapsukaiset osaa hahmottaa, jos ei ole mitä kokeilla käsillä ja nähdä konkreettisesti. Teemaksi päätin sirkuksen ja kyllä tämä aikamoista sirkusta itsellekin on.


Kuvissa on vain osa tuotoksista, koska osa on koulussa ja osa vasta päässäni. On mukava pitkästä aikaa neuloa paksuilla puikoilla ainaisten parimillisten sijaan. Tosin innostuin paksusta langasta taannoin, mutta vielä en ole löytänyt riittävän paksua. Paksuja lankoja oli kuitenkin tullut lisää parin viikon sisällä, joten ehkä täällä Pohjolassakin kohta saa superpaksua (tai neuloo kahta samaan aikaan). Mutta aivan järkyttävän ihanaa on tuo Vikingin Alpaca ja Eco-Alpaca, mä olen niin rakastunut. Ja niin olivat ne oppilaatkin.

Harjoittelussa hirvittää se, että olen todella huono tekemään päätöksiä ja pähkäilen sopivia lankoja pitkään. Nyt minun täytyi käydä ostamassa oppilaiden langat heidän ennalta annettujen toiveidensa mukaan. Kuitenkaan nettisivut eivät vastanneet kaupan oikeaa valikoimaa, joten jouduin tekemään päätöksiä oppilaiden puolesta. Harmittaa jos he olisivat halunneet värikkäämpää, sillä nettisivuilla oli tarjolla vain tyyliin mustaa lankaa. Täytyy toivoa, että eivät suuria traumoja saa, ja että päätökset ovat jotakuinkin olleet tyydyttävät. Mutta kaikista parasta kuitenkin on se, että voin neuloa ihan "luvan kanssa" ja hyvällä omallatunnolla :)