Lämmikettä siskolle

Sukat:
Ohje: Oma. Judy's magic cast on ja tiimalasikantapää

Lanka: NoroKureyon Sock

Värit: pinkki S 240 ja vihreä S164

Menekki: Pinkki ~20 g ja vihreä ~20 g

Tiheys: 28 s ja 40 krs

Puikot: 2 kpl 2,25 mm:n pyöröt

Siskolla oli syntymäpäivä taannoin ja päätin neuloa hänelle sukat lahjaksi. Samanlaiset kuin itsellä on, mutta raidoitus lähti vihreästä langasta kerän eri päästä ja näistä tein nilkkasukat. Sitten muistin, että viime vuonna tuli annettua myös sukat lahjaksi. Olen siis todella monipuolinen lahjojen suhteen :) No näistä Noroista jäi nilkkasukkien jälkeen vieläkin lankaa. Joten päätin tehdä sukkien kaveriksi lapaset. Sisko sai siis raitasetin. 

My sister had a birthday and I decided to knit socks for her, similar as I knitted for myself. Except I started the green skein from different end and these are ankle socks. Then I remembered that I gave her socks as a present on her last birthday too. What an imagination I have what comes to presents :) Well, after knitting the socks I still had some yarn left so I decided to knit mittens as well. 

Lapaset:

Ohje: Oma sovellus tästä (R). Judy's magic cast on

Lanka: NoroKureyon Sock

Värit: pinkki S 240 ja vihreä S164

Menekki: Pinkki ~20 g ja vihreä ~20 g

Tiheys: 28 s ja 40 krs

Puikot: 2 kpl 2,25 mm:n pyöröt

Lapaset neuloin poikkeuksellisesti ylhäältä alaspäin silmukkaluvun ollen kuitenkin eri kuin ohjeessa. Olisi kannattanut lisäyksien väliin kyllä neuloa välikerroksia, nyt lapaset levenivät tosi nopeasti kärjestä. Mutta hyvin istuvat, peukalosta tuli ehkä aavistuksen liian napakka, mutta mieluummin niin päin kuin että se olisi liian iso. 


I knitted the mittens from top to down. Except I had different numbers of stitches than in the pattern.  I should have knitted some rounds between the increases, it seems like the mitten is too large too soon. But all together these fit very well although the thumb is a bit too tight. But it's better that way than it would been too large.

Lankaa jäi punaista kerää ihan pieni nöttönen ja vihreää sitten sitäkin enemmän... Aika iso ero, molemmista kuitenkin on neulottu saman verran.

Is till had some yarn left, just a couple of grams of the pink skein and much more the green one. That's odd, because I have knitted exactly the same from both of these skeins. 

Kandidaatin tutkielman kysely

No niin, vihdoinkin olen saanut kandidaatin kyselylomakkeen nettiin asti ja siihen voitte käydä vastailemassa alla olevaa linkkiä napauttamalla. Kysely on siis neulojille :) 

Kaikki vastaukset pysyvät tietenkin anonyymeinä ja käsittelen ne luottamuksellisesti.

Ja siinä yksi syy miksi ei nyt ole hirveästi tullut päivitettyä blogiakaan, neulomistahan tuo kyselylomakkeen teko ei ole estänyt, päinvastoin... ;)

Tässä linkki:
https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/29916/lomake.html

Kirjoittamista

No niinhän se kesä meni ja nyt on ahkera opiskelu taas alkanut. Tai siis inhimillinen sellainen, toivottavasti. Kun en sivuainetta päässyt lukemaan (vielä) niin nyt on lukujärjestyksessä tilaa. Ja kun Kelakin on niin huolehtivainen ettei töitä tule tehtyä liikaa, niin vapaapäiviä on rutkasti viikossa. Jotka tosin voi käyttää siihen kandin valmiiksi kyhäämiseen ja pääsykokeisiin kunnolla paneutumiseen, mutta eiköhän elämällekin jää aikaa :)

Neulonutkin olen hitusen, puikkoja katkonut sitäkin enemmän, mutta niistä sitten myöhemmin. (Ei muuten kukaan satu tietämään mistä saisi 2,25 millimetrin metallisia puikkoja? Mielellään pyöröt. Valmistaako kukaan?) 

Tässä se eilen ilmestyneessä Tekstiiliopettaja-lehdessä oleva juttuni kokonaisuudessaan:

Oppimisen aika

Nyky-yhteiskunnassa tuntuu tuloksellisuus olevan kaiken perustana. Ihmisiltä vaaditaan paljon, etenkin työelämässä. Tulosta pitää syntyä mahdollisimman lyhyessä ajassa ja virheisiin ei ole varaa. Aikalisän ottavia henkilöitä ehkä hieman säälitään ja heidät kuvitellaan heikoiksi ihmisiksi. Kuitenkin kiireettömyys ja hengellisyys ovat muotia, joten miksi tämä hyvätuloistenkin herkku tuntuu hyväksyttävältä vain burnoutin saaneille uraohjuksille?

Kiire on kotiutunut työelämän myötä perheisiin eivätkä lapsetkaan välty tuloksellisuudelta.  Vanhemmat ja opettajat odottavat että lapsi suoriutuu annetuista tehtävistä mitä parhain saavutuksin, sillä huonoa koulumenestystä ei arvosteta. Opetus on usein opetussuunnitelmavetoista eikä lapsen todellisuudesta lähtöisin. Opetussuunnitelman tavoitteet halutaan suorittaa ja opetus tapahtuu kiireellä, koska aikaa oppimiselle ei ole.

Myös käsityön opetusta tuntuu leimaavan kiire. Tuntimäärä käsitöiden osalta on vähäinen, mutta silti tietyt perusasiat tulisi ehtiä oppimaan. Kun tavoitteena on valmis tuote, johon arviointikin pääosin perustuu, ei oppilaalla ole varaa virheisiin. Mielestäni ihminen kuitenkin oppii parhaiten yrityksen ja erehdyksen kautta, ja harvemmin kukaan saa käsityötään ensimmäisellä kerralla tehtyä virheettömästi.  Ei ainakaan asiaa vasta opetteleva lapsi. Mikä on siis käsityöopetuksen anti, kun kiireessä ei tunnetusti ehdi asioihin kunnolla perehtymään?

Opetushallitus teki keväällä 2010 seuranta-arvion musiikin, kuvataiteen ja käsityön oppimistuloksista 9. vuosiluokilla. Käsityön osalta tuloksista on havaittavissa, että osaaminen oli heikkoa tuotteen valmistamiseen ja menetelmiin liittyvissä tehtävissä ja vielä heikompaa oli suunnittelun osaaminen. 

Tuloksistakin on heijastettavissa kiireinen opetuskulttuuri. Käsityö tehdään usein opettajavetoisesti ja sijaa oppilaan itsenäiselle päättelylle ja ongelmanratkaisutaidolle on vähänlaisesti. Suunnittelun opetus kenties nähdään ylimääräisenä käsityöprosessin osana, joka syö kallisarvoista aikaa tekniikoiden oppimiselta.

Miten käsityönopetuksesta saisi kiireettömämpää? Miten rakentaa sellaista opetuskulttuuria, jossa jokainen oppilas voi suoriutua tehtävistä omaan tahtiinsa, silti POPSin tavoitteet saavuttaen? Voisivatko oppilaat tehdä kukin erilaisia töitä siten, että oppilas voi halutessaan yhdistää eri aiheita yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi toisen halutessa tehdä jokaisesta aiheesta jonkin oman erinäisen tuotteensa. Jos koulukäsitöissä annettaisiin suunnittelulle enemmän aikaa ja keskityttäisiin itse prosessiin, niin oppisivatko oppilaat paremmin?  Miten opetussuunnitelma tulisi silloin rakentaa ja millaisia vaikutuksia tällä olisi arviointikäytänteille?

Jos virheisiin annettaan mahdollisuus ja painotetaan, että niitä saa ja pitääkin tehdä, uskon että oppilaat eivät pelkää niiden syntymistä ja tekemisestä tulee mielekkäämpää ja antoisampaa. Mielestäni tuotetta ei ole välttämätöntä saada valmiiksikaan, sillä oppilaan tavoitteet on nähtävissä hänen suunnitelmastaan. Joka tietenkin elää työn edetessä.

Yhteiskunta muuttuu ja todennäköisesti ihmisten henkisyyttä ja sosiaalisutta arvostetaan tulevaisuudessa enemmän ja ihmisille annetaan aikaa. Havaintoja tästä on voinut tehdä mm. slow foodin saralla. Toivottavasti se siirtyy myös opetukseen niin, että aineita opetettaisiin oppilaiden oppimisen eikä sisältöjen hallinnan lähtökohdista. Niinhän sitä sanotaan, että hiljaa hyvä tulee ja harjoitus tekee mestarin. Edessä oleva opetussuunnitelmatyö on mahdollisuus ottaa oppimisen aika vakavasti.