Lanka: Handun Perussukkalanka, 75 % villa, 25 % polyamidi
Väri:?? Molemmat viihtyy(??)
Menekki: 79 g (1 kerä, 1000 g/kerä)
Puikot: 2,5 mm metallipyöröt
Koko: S (~EU 36)
Eräänä alkukevään iltana kävi ärsyttämään suunnattomasti puhelinmyyjät ja heistä koituva ylimääräinen päänvaiva ja stressi (kun palvelun on hölmöyspäissään mennyt tilaamaan). Vaikka minulla oli keskeneräisiä neuleprojekteja, tarvitsin jotain muuta neulottavaa. Jotain hieman erilaista ja haastellisempaa, jotain joka ei valmistuisi ihan vasemmalta kädeltä. Halusin neuloa sukat.
Minulla oli eräs malli mielessä, mutta koska tietokone ei ollut päällä, en jaksanut alkaa ohjetta kaivamaan. Niinpä päädyin Sock.Knit.Love. -kirjan omistajana neulomaan jonkin ohjeen sieltä. Koska tiedän Wollmeisen olevan liian paksua lankaa Cookie A:n malleihin, jotta sukka sopisi minulle, ei minulla ollut montaa vaihtoehtoa käsillä. Valitsin Handun Perussukkalangan, joka sattui olemaan valmiiksi kerittykin, lähinnä sen pirteän (yksi)värityysensä vuoksi. Tätäkin lankaa olen hillonut pitkään, ja alunperin minun piti yhdistää se tämän langan kanssa joksikin kirjoneuleeksi. Toisin kuitenkin kävi. Kirjassa oli parikin mielekästä mallia, joista poikaystävän avustuksella päädyin tähän kyseiseen malliin.
Early on the spring I was a bit stressed and depressed and wanted to knit something refreshing although I had some projects unfinished. I wanted some challenging and wanted to knit socks. I had one pattern in my mind, but was at that moment too lazy to open my computer, so I took up my lovely Sock.Knit.Love -book and started to research. For a yarn I hadn't so many choices, because for a Cookie A model size S, Wollmeise is too loose for me. So I end up to knit Handu's Basic Sockyarn, which have waited for a right project. With a help of my boyfriend I decided to knit these socks.
Sukat valmistuivat viikkoja sitten, en vain ole saanut aikaiseksi niitä sileytettyä ja kuvattua, vaan otin ne heti käyttöön. Pidän niistä todella paljon ja erityisesti Handun Perussukkalanka (se ohut) on erittäin sopiva tiheydeltään Cookie A:n sukan S-kokoon, jotta minulle sopii. Wollmeisella kun on tapana löystyä. Tykkäsin kyllä mallistakin (kuten kaikista Cookie A:n malleista, ei vain ole aiemmin sattunut sopivaa lankaa), ja voisin nyt kerran neulottuani nämä, miettiä mahdollisiin seuraaviin pientä muunneltavuutta... ;)
Basically the pattern was easy to knit, but at first you had to be sure on which round you were knitting. After the heel of the second sock I started to remember the pattern without looking at it. I finished these weeks ago, but didn't block and photographed them, instead took them to use immediately. I really like the yarn and the gauge is perfect for me for Cookie A patterns.I also liked the pattern. Actually I love all the Cookie A patterns. But this one I could knit again in the future and I already have some ideas to modify it... ;)
3 kommenttia:
Valtavan kauniit ja upean väriset sukat!
Hyvä Heidi!! Hienot on :)
Sanna: hmmm, joo, riippuu miltä koneelta katsoo, niin ei eihkä ole ihan niin keltaiset mitä ylimmissä kuvissa, mutta ei kyllä niin haaleatkaan kuin alimmissa. Näiden puoliväli :)
Jani: :)
Lähetä kommentti